Ratkaisemme teollisuuden ongelmat ― hyvällä asenteella ja kovalla ammattitaidolla!

Töissä Systellä

Monipuolista työtä eri puolilla maailmaa

”Oikeastaan kukaan sähkö- tai automaatiomies ei koskaan osaa kaikkea. Se on sellaista elinikäistä oppimista, jos sellaiseen on vain mahdollisuus.”

Systen vuosi kuvina − tapahtumia, koulutuksia ja tiivistä yhteistyötä

Vuosi 2019 on ollut Systelle vauhdikas, työntäyteinen ja haastava. On aika kiittää loistavaa henkilöstöä ja suunnata katse tulevaan.

Työturvallisuus on systeläisille sisäänrakennettu toimintatapa

Systen lähtökohtana on alusta asti ollut työyhteisön luonnollinen turvakulttuuri.

Systessä on ollut positiivinen energia jo viiden vuoden ajan

”Syste on paras työpaikka, mikä on olemassa. Meillä on hyvät työpaikkaedut ja työvälineet. Meille annetaan sopivassa suhteessa vastuuta ja vapautta, mikä kertoo luottamuksesta. Ihmisiä kuunnellaan ja toiveisiin reagoidaan. Aina pyritään löytämään ratkaisu. ”

Ihmisjohtaminen onnistuu myös etänä

Me olemme onnistuneet luomaan tiiviin me-hengen ja toimivan johtamiskulttuurin, vaikka työntekijämme työskentelevät toisistaan erillään.

Tekijöistään tämäkin yritys tunnetaan

Meillä työntekijöiden arvostus ei ole pelkkää sanahelinää, vaan sille on todella vankat perusteet. Rekrytointistrategiassamme olemme pyrkineet löytämään riveihimme tekijöitä, joilla on kyky itsenäiseen toimintaan ja vastuunkantoon. Meidän työntekijämme nauttivat vapaudesta, mutta ottavat mielellään myös vastuun omasta työstään.

logo

logo

facebook linkedin youtube

Syste, Hyvinkää
Kankurinkatu 4-6 (A1- ovi)
05800 Hyvinkää

Syste, Hollola
Tarmontie 6 (D-ovi, toinen kerros)
15860 Hollola

Copyright © 2023 Syste Oy
Lähetä tarjouspyyntö